Jiihaad!

Ennen tätä meikäläisellä ei ollut liiemmälti mielipiteitä Sudanista. Nyt on, mutta se ei tarkoita, että sijoittaisin maan soodaan tai seesamiin.

Kun rupesin blogaamaan reilut puolitoista vuotta sitten, minulta meni ikävästi ohitse aikakautemme ensimmäinen suuri islamistien nerokkuus, mikä on jäänyt vaivaamaan meikäläistä jokseenkin huomattavasti. Luoja paratkoon, jokuhan saattoi luulla, että meikäläinen kokisi sympatiaa sananvapauden rajaamista kohtaan mitä en siis osoita arjalaisen germaaniveljeskuntamme kokousten ulkopuolella, kun lauma fanaattisia juntteja koki dialogin tappouhkauksina, ja toisaalla meidän sivistysvaltioiden hallitus ei tuntunut odottavankaan mitään kummempaa. Oikeastaan tuntuu siltä, että sananvapauden rajaaminen tuollakin alueella sopi erään nimeltämainitsemattoman suomalaisen n. kaksimetrisen, harmaan pääministerin muutenkin, noh, rajoittavaan viestintäpolitiikkaan...

Nauroin sille silloin, nauroin sille sen jälkeen. Ja toisaalta oletin, ettei kellään olisi enää palleja toistaa hengenvaarallista temppua, kun nähtiin, ettei sillä toisella osapuolella tunnu olevan huumorintajua. Joskus tuntuu, ettei oikein missään.
Vaan olinpa väärässä. Aikakautemme toinen suuri islamistinen nerokkuus oli tullut. Porukka sekosi. Lippuja poltettiin. Julkaisumaan merkkiviinaa huuhdottiin pöntöstä alas. Vähän jokainen sai taas tappouhkauksia. Suomen päättäjät pyytelivät sisä- ja ulkotilojen muslimeilta anteeksi sitä, että maa sijaitsee niin lähellä maita, joissa ne tehtiin; kaikki se, mitä viimeksi. Paitsi ettei Ville Ranta tehnyt aiheesta raflaavaa sarjakuvaa.

Tavallaan meikäläinen oli vähän pettynytkin; kun Tanska ja Ruotsi olivat julkaisseet omat kuvansa, Suomi alkoi jäädä Pohjoismaiden kesken jälkeen; samaan kastiin Norjan ja Islannin kanssa. Mielessäni on jo pitkään kytenyt halu kohottaa Suomi taas huipulle tässä vertailussa. Meidän pitäisi julkaista omat pilakuvamme.

Sitten tuli tämä aikakautemme kolmas suuri islamistinen nerokkuus; nalle, jolle sudanilaiset muslimimukelot olivat valinneet äänestämällä nimen, ja paha brittiopettajatar, jonka rikos oli kuunnella oppilaidensa harhaista ehdotusta eikä raipata näitä selkeästä uskonnonpilkasta, puhumattakaan salakavalasta yrityksestä viljellä (pahaa) länsimaalaista demokratiaa luokkaan tällaisen äänestyksen muodossa (puhumattakaan siitä, että tämä oli sekä (paha) kaukaasialainen että nainen). Sudanin rahvas oli valmis ampumaan rouvan ja moskeijoissa imaamit kehottivat kansaa menettelemään juuri tällä lailla. Kiitos niiden harvojen täysjärkisten jehujen, jotka saarnaavat (pahan) Euroopan puolella, opettaja saatiin ehjin nahoin takaisin maahansa.

Mitäkö nämä aikakautemme suuret islamistiset nerokkuudet ovat opettaneet minulle? Ettei vaarallinen islam ole pelkästään nk. pienikokoisten ääriliikkeiden asia, niin kuin se halutaan hallinnon ja median suunnalla sanoa, vaan se kytee juuri näissä huonosti koulutetuissa, kompromisseja välttävissä ja imaamiin omaa sanaansa enemmän uskovien peräkylien väestössä. Euroopan pohjoisosien päällystö ei pelkää pommi-iskuja julkisiin rakennuksiin (tai no, ehkä korkeintaan Norja ja Islanti natomaina), täällä pelätään Sudanin, Pakistanin tai Saudi-Arabian kaltaisten valtioiden julistavan jihadin meitä kohtaan. Kun puhutaan dialogista, se tarkoittaa lähestulkoon aina sitä, että me teemme myönnytyksiä omien arvojemme kustannuksella. Tulevaisuudessa se voi tarkoittaa hyvinkin halal-lihaa lähiruokana, hevin kieltämistä lailla kun se voi loukata jonkun fanaatikon uskontoa, se voi tarkoittaa epädemokraattisesti valittuja vähemmistö- tai kiintiöhallituksia, joiden ei tarvitse olla tekemisissä tai kuunnella muita päättäjiä. Perkele, se voi tarkoittaa Shariaa (en muista, mistä näppäimistössä saisi tuohon ässään sopivan viivan).

Mutta tapaus on opettanut minulle myös sen, että muslimimaailma saa sätkyn, kun ihan mihin vitun tahansa liitetään nimi Muhammed.

Niin siis, miksi te muuten luulette minun liittäneen nuo kuvat tähän?

Eivätkö ne muka teistäkin kuvaa Muhammedia aika hyvin?