torstaina, helmikuuta 28, 2008

Hiihtoloman uneksintaa.

Ensimmäinen uni koski tulevan juhannuksen jälkeisen viikon tapahtumasuunnitelmia. olin jossain välissä siirtynyt punkastani keskelle Ruttopuistoa, minkä ohi paineli kulkue. Jostain syystä siellä oli mukana pari tuttuakin, jotka sattuvat olemaan tosilämässä jotenkin epänormaaleja (kiinnostuneet vastakkaisesta), joten päättelin tämän olevan unta.
Sen jälkeen istuin jollain pallokentän laidalla sellaisessa katsojasysteemissä, entisen psykiatrini sepostaessa taustalla jotain sekavaa.
Sitten olin estonialaisessa kabamajassa. Luin jotain vanhoja Tex Willereitä.
Sitten olin taas Ruttopuiston laidassa. yhden kadun suunnasta lähestyi vihainen spurgulauma, joka eitteli meikäläistä kivillä.

Pari päivää myöhemmin olin film noir-sävyisen harmaassa kaupunkiympäristössä, ja näin erään ystäväni pitkästä aikaa. Sillä oli huntu. Sitten se otti hunnun pois. Sillä oli turvonnut, puuromainen naama, huuleton, torahampainen suu ja sisään päin hakatut silmät. Ja päässä fetsi.

Ai niin, hyvää Kalevalanpäivää.