lauantaina, helmikuuta 17, 2007

&`n pistämistä paikkoihin, mihin se ei kuulu eli lauantai-illan eurohumputusta

Onko oikein fanittaa Nenaa, kun siltä on periaatteessa tullut vain yksi hitti?

En ole vielä hehkuttanut tämänvuotista Euroviisua. Tämän karsintafinaalin jälkeen todettakoot, että se oli hyvä. Muuten teksti olisi varmaan vielä vähemmän-rakentavaa ja epäkypsää.
Rehellisesti sanottuna äänestin Lauraa, ihkutettavaa Madonna-wnbea. Lopulta piti valita toinen kiintopiste. Thunderstone oli karvaisessa munakkuudessaan siedettävin finalisti. Mutta ei. Miemiemie-eukko, pakaroiden pakara, Hanna edustaa Suomea. Argh. No, Löllöt olmit vinkumassa estradilla xaatanasti ei sentään angstikitinöineen tullut valituksi. In yer face, pissikset.
Johannan esitys oli ihan söpö, vaikka biisi olikin tavanomaista kaihoiskelmävemppua.
Jann Wilde & Rose Avenue oli eksentrisyydessään siedettävä, ei edes sortunut Lovexin tasoiseen kätinään. Solistikin oli vähän kuin Frank-N-Furtherin ja Paula Koivuniemen AU-lapsi. Söpöä.
Katra oli tylsää Yökalakiekunaa.
Jani & Jetsetters ja Jukka Kuoppamäki tuttua iskelmää. Olivat ainakin oikeasti erilaisia muihin ehdokkaisiin verrattuina.
Humane oli tylsä.
Kentala ihan kiva. Ja Beats & Styles.

Kakkoselta alkoi Pasila. En ole viikolla nauranut yhtä hyvin.

Esikatselussa huomasin, että tuolla on monta sanaa, joille ei löydy oikeaa merkitystä. Minun pitäisi kirjoittaa selkeämmin.