Aihe sydäntä lähellä

Aleksis Kiven päivä. Kouluruoan 60-vuotispäivä. Ahtisaari saa nobelin. Paljon mieltä kiihottavia aiheita tälle päivälle. Mutta kirjoitan silti rutosti mielenkiintoisemmasta aiheesta.

Minua vaivaa ummetus.

Ihminen on todellakin enemmän, kuin mielensä, kehonsa tai ympäristönsä summa. Tämän sain havaita taas hyvin käytännönläheisesti, nenänpuuteroinnin venyessä akuutin jätteenpoistotoiminnon ilmaantuessa tarpeelliseksi. Painetta oli jokseenkin, vaikkakin saatoin huomata, ettei tarpeen vaatimissa mitoissa.

Mutta silloin oli jo liian myöhäistä.

Huomasin päästäväni matalaa, narisevaa valitusta. Mantelimaiset okulaarini tihrustuivat siansilmiksi syvällä kuopissaan. Otsasuoneni pullistui. Tunsin koko kehoni lämpenevän. Hikikarpalot valuivat ohimoillani. Jormani oli lievässä tanassa. Sisälläni kasvaneen vihollisen viivästystaktiikka saattaisi käydä minulle kohtalokkaaksi. Tunsin kuinka voimani hupenivat ja pienoinen migreeni oli muuttumassa valveuneksi. Tajuntani taisteli tuonpuoleisen rajalla, kuitupuutteesta kärsineiden tuskanhuutojen kaikuessa Tuonelan syvyyksistä.
Vyötärön ja reisien välinen alue oli liekeissä.

Mutta lopulta. Lopulta ihmisen tahto voitti. Vedin syvään henkeä. Selvisin taistelusta voittajana. Olin elossa.