torstaina, toukokuuta 31, 2007

Taas enneunia

Näin toissapäivänä vaihteeksi unta elokuvista, joihin minulla on pakkomielle.
Ensin katsoin Hellraiseria. Ruudulla hillui joku kenobiitin ja sen yhden Resident Evilin örkin au-lapsi, jolla oli pultattuina (jänteviin) ranteisiin niitä lihakoukkuja.
Sitten olin yhtäkkiä kaatiksella. Jätevuoria tulessa. Jossain makasi kuollut Butterball. Se puklasi verta ja sanoi viimeisillä voimillaan, että oli kivaa olla kenobiitti.
Lopuksi tuli pätkä Bad Tastea. Derek jahtasi sahoineen yhtä sinipaitaa jossain portaikossa, joka meni lukkojen taakse, palasi naamioituneena ja yritti pitää pokkaansa. Ei tainnut saada sahasta.

Eilen hämähäkki nappasi etanan ja söi sen. Kun se sai sen poikasen kiinni, se ei ehtinyt skruudaamaan sitä, vaan otus paljasti torahampaansa, söi itsensä seitistä vapaaksi ja lähti jahtaamaan sitä viemäriputkeen. sieltä tuli vielä cheerleader-rotta.

Olisikohan noillakin ollut jokin merkitys?

sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Hervotonta hellua homot

Jea, taas tulee merkityksellisiä uniepisodeja. En pyhitä lepopäivää...

Heräsin keskellä yötä ja katsoin sängyn viereisestä ikkunasta ulos. Taivas oli punainen kaupungin valoista ja satoi lunta ihan saatanasti.
Aamulla paistoi aurinko ja linnut visersivät.

Siinä piti olla jotain muutakin, en vain enää muista, mitä.

perjantaina, toukokuuta 25, 2007

Kuulin tänään fantsussa

Ja tein siitä vapaamittaisen (paska)runon

Suuri, musta hollantilaisastmaatikko,
avoliittoinen robottimiespari,
kuolemanlasereita säätävät diskopallot,
infrapunasädedildot,
houruinen, vihreä, suokaasuja
hengittelevä saksalaispygmi,
avaruussamurointi,
pienoismallien kosahtelu
hela hoito täyttää
kolmekymmentä vuotta
tänään.

tiistaina, toukokuuta 22, 2007

Päivän fakta

Mursut juoksee yhtä lujaa kuin ihmiset.

lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Kiitos Koivu ja Ruutu

Kaadoitte ne sekavasti kaatuilevat heebot.

En olisi kyllä halunnut olla viime torstaina Nummelinin housuissa. Tai Lehtisen. Tai Lehtosen. Liikaa painetta. Fyysistä tai psyykkistä.

Illalla tulee vielä euroviisut. Pakara tuskin ounaa yhtä lujaa.