torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Eduskunta on aina ollut perseestä

Eduskuntavaalit päättyi. Hienoa todeta se neljä päivää jäljessä. Mikä jumalainen fiilis.

Mitä ihmiset kitisevät joka paikassa tätä todennäköisintä hallituspohjaa? Se on selvää, ettei kukaan enää kestä RKP:tä, mutta muuten en näe tuossa montakaan heikkoa seikkaa. Kolme isointa puoluetta kun erottuvat niin marginaalisesti toisistaan, ja SDP onnistuu siltikin ellottamaan kolmikosta kaikkein eniten.

Kaikki lisäpaikat olivat paskaa, kaikki menetetyt paikat plussaa.

Näin sanoo Isä Urkuri.

Ja harmittelee, ettei se paras ehdokas päässytkään läpi.

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Sähköinen muistilappu n. 4 vuoden etäisyydelle

Ennen vaaleja AIVAN JOKAINEN eduskuntapuolue lupasi 15 prosentin korotusta opintotukeen.

Pidän tätä verivalaan verrastettavana lupauksena, ja oletan valtaapitävien joko pitävän sen tai suorittavan kunnia-itsemurhan epäonnistuessaan.

Ennenaikaista riemua

Olen löytänyt vihdoinkin hengenheimolaisen blogilleni! Tein riemuissani taulukon, mikä meitä yhdistää...

- samalta kuulostava nimi (jotain kansalle)

...sitten pilasin oman hyvän oloni, ja rupesin tavalliseksi, huumorintajuttomaksi itsekseni, ja keräsin erottavat tekijät...

- blogipohja
- maanpuolustuspalvelus
- rehellisyys
- sosiaalisuus
- visuaalinen satsaus
- elämänasenne noin niin kuin yleensä

...ja saatoin riemukseni huomata, että vitut minulla sielunsisaruksia on.

Niin siis, meitä yhdisti vain samanlainen nimi...

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Maailman viisain mies & ristiretket

Maailman viisain mies ehdotti pari viikkoa sitten, että Yhdysvallat käyttäisi suuremman osan budjetistaan hyökkäyssotaansa.

Jutussa oli kaksi yllätyksellistä seikkaa;
a) Maailman viisain mies oli niinkin tahdikas, että olisi ottanut kulut koulutuksesta ja terveydenhuollosta
b) Yhdysvalloissa valtiolla tosiaan on budjetti koulutukselle ja terveydenhuollolle.

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Dalmatialainen uniblogaus

...Eli olisin kertonut useammastakin unesta tässä yhteydessä, mutten nyt muista mitään.
Olenko muuten ainoa, jolla on huono muisti nimenomaan unen suhteen?
Miksi vitussa tajuaa sen tilanteen niin erinomaisesti sillä hetkellä, kun se uni tulee, muttei enää heräämisvaiheessa?
Miksi kaiken pitää olla niin epäreilua?!

Ai niin, se uni.
Se oli siis viime yön uni.
Näin unta, jossa minulla oli sänki.
Ei sillä, minulla on usein sänki, kun en viitsi ajaa sitä. Joskus taas koen sen niin epämieluisaksi, että sheivaan sen ennen kuin kukaan muu ehtii nähdä (ja huomauttaa siitä).
Mutta siis, minulla oli sänki.
Ja halusin eroon siitä.
Yleensä pääsen siitä eroon parranajokoneella.
Tällä kertaa kaapista ei löytynytkään, kuin puuviila.
No, homma hoitui silläkin.
Yllättävän hyvin.

Näin aikani kirottuani muistan sittenkin, mitä unta näin toissaviikon keskiviikkona.
Minulle oli ilmaantunut jostain parvisänky.
Ja tuntematon veli.
Se tuli sanomaan, että jos saa hoitaa asioita tyttöystävänsä kanssa siinä parvella, saisin minäkin hoitaa niitä sen tyttöystävän kanssa.
Totesin, että mikäs siinä.
Kun ne olivat kavunneet sinne parvelle, lähdin ostamaan uudesta lähikaupasta kortsuja.
Jostain syystä ne ilmaantuivat hyppysiini ilman minkäänlaista muistikuvaa kauppareissusta.
Kysyin tältä uudelta veikalta, että oliko sillä kumihuppuja.
No se kirosi, että ei helvetti, nyt siitä tulee isä.
Itse taisin ajatella, että ehkä sen ystävätär säästyisikin minulta.

Miksen minä voi nähdä enemmän unia seksistä, jossa minulla on muutakin roolia, kuin ilonpilaaja?!

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

Ei näin, ei...

Mitä vittua ihmiset valittavat noista SAK:n mainoksista?
Homma alkaa saamaan naurettavat mitat. No, onhan näin käynyt ennenkin.

Minä henkilökohtaisesti vihaan SAK:ta, sen verovapaiden jäsenmaksujen käyttämistä vaalikampanjointiin, sen jatkuvaa uhittelua kaikkea vähänkin oikeammalla olevaa kohtaan ja sitä, ettei se kehtaa avoimesti myöntää omistavansa koko SDP:tä.

Mutta noita mainoksia ei voi kuin rakastaa. Sen verran räikeää. Ja onhan niissä sen lisäksi Oiva.

On muuten kiva huomata, että joku muukin ajattelee suurin piirtein näin.

Toisaalta on huolestuttavaa, että porukka otti nuo niin henkilökohtaisesti, että ne oli pakko bannata töllöstä. Toisaalta, pari demuskia itsekin näki mainoksessa oman kuvansa...

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Vitun poliittisesti korrekti aikakausi

AAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRRGGGGGGGGGGGGGHHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!

NEekErinPusu! neeKerinpusu! NEEkERinpUSU! neekeRINpuSU! NEEKERiNpsu! NeekERINPUsU! neeKErinpUSU! NeEKERinpusU! NeeKeRInpUsu! neEkeRinpusu! neekeRINPUSU! neeKERinpUsU! NEEkerINPusu! neeKERINPUSu! NEEKERinPUSU! neeKerinPUSU!
...
...
...
...
...
...
...
Huh, kyllä helpotti...

perjantaina, maaliskuuta 02, 2007

Yltiöliberalistista populismipöpellystä

Paavo Lipponen on yli kuusikymppinen jäbä. Ja sillä on alle kymmenvuotiaita ipanoita.
Samaan aikaan kritisoidaan, kun neli-viisikymppiset naiset hankkivat lapsia.

Charles ja Camilla vihittiin jossain Lontoon suurkirkossa, vai mikälie teologisen arkkitehdin märkä uni nyt olikaan.
Vaikka kuninkaalliset pääsevätkin uudelleen naimisiin, vielä rahvaan kanssa, niin samaa sukupuolta olevat ovat edelleen anglikaanien(kin) pannassa.

Tämä löytyy muuten Googlesta sivulta 5 hakusanalla Porsas, mutta hakumoottori ei pysty ohjaamaan tänne.

Kevään ensiblogitus

Helmikuun 2. Silloin liukastuin viimeksi.

Jorasin aamulla. Streetia. Liikkeiden opetteluun meni kolme varttia, esitys kestää maksimissaan neljännesminuutin enkä muista enää juuri mitään viiden tunnin jälkeen.

Katsoin aamupäivästä Transamerican. Pikkasen yliarvostettu. Jossain kohti käytettiin liian helppoja ratkaisuja. Silti siinä oli tarpeeksi inhottavia sivuhahmoja. Ja kohtia, joissa itkettää. Felicity Huffman taitaa olla nero.

Kevään toinen päivä. Aika hyvä alku vuodenajalle.