lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Koiranäyttelyssä

Tuttavan vuodenikäinen pentu oli melkolailla seurallinen.
Kun se nousi meikäläisen syliin ja alkoi nuolla naamaani, tein sille vastaavanlaisesti.
Olin kuulemma pervo näky.

lauantaina, heinäkuuta 21, 2007

AH!

Viimeinkin!

Esikuvani, innoittajani, lapsuuteni sankari, oikeuden puolustaja, kuninkaiden kuningas, paskojen paska, isä aurinkoinen, päällikkö, suuri ruorimies ja koko kansan työväen presidentti on palaamassa!

Jumala on sittenkin olemassa!

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007

Asetuksia ru(n)kkaamassa

Lapset. Älkää katsoko noita allaolevia linkkejä kotona. Menkää kaverille.

Onnistuin jotenkin vaihtamaan nuo blogilinkkini ja pari otsikkoa.

Ensinmainittuihin pääsivät nerokkaat Lihava Kirby ja Digitaali Klosetti ja Jari P. Sinne voisi laittaa linkit parille pornosivulle, jotta kävijämäärä nousisi ja meikäläiseltä alettaisiin vuokraamaan mainostilaa.

Onhansesillälaillaettätuota

Jos, krhm, etsiskelet netistä musiikkia hieman matalammalla hinnalla, saatat olla huomannut.
Kaikki Hassisen koneen ja Sielun veljien musa löytyy Ismo-sedän nimissä. Vittumaista.

Niin, eihän kukaan täällä allekirjoittaneen lisäksi tee niin. Pääsi unohtumaan...

sunnuntaina, heinäkuuta 08, 2007

Cyril O`Reily on poliittinen vanki!

Yhteen aikaan meikäläisellä oli vaihe, jossa kuvittelin jokaisen vastaantulevan naisen transseksuaaliksi tai dragtaiteilijaksi. Jonkinlainen pakkomielle, fetissi tai pelkkä ajatusleikki.

Mutta se vaihe meni ohi.

Nykyään kuvittelen, että jokaisella vastaantulevalla miehellä on hiuslisäke.

Edit; miksi vitussa tähän ei saa otsikkoa? Saatana...
Edit2; Saahan tähän, saatana...
Edit3; saatana...

tiistaina, heinäkuuta 03, 2007

Tunnustusten luola

Totta. Minulla on vähän samanlainen tukkakin, kuin Richiellä.

sunnuntaina, heinäkuuta 01, 2007

Vakiintunut konsepti

Kesäkuun laiskuuteni vuoksi monta unikuvaa on jäänyt dokumentoimatta. Osa on jo unohtunutkin.
Kolme viikkoa sitten Cujo pyöri ala-asteeni koululla. Joku varoitti mukuloita siitä, mutta ne törpöt meni paijaamaan sitä. Sitten se söi ne. Aamen.
Toissapäivänä söin unessa riisipuuroa.
Kiinnostavaa, vai mitä?

Hei, natsiblogaajat!

Tulkaa taas laittamaan niitä vammaisia politiikkaspämmilinkkejä. Saataisiin tännekin jotain elämää.

Taalla tääs

Siinä meni koko heinäkuu vailla enempiä blogailuja. Vähemmästäkin passivoituu, kun kukaan melaivo ei viitsi osoittaa minkäänlaista inhoa tätä kohtaan. Saatana.

Jos ei halua maksaa junalipusta, istu spurgujen sekaan. Ei virkailijat kehtaa kysyä. Kertoo niiden hygieniatasosta ja sen pummin itsekunnioituksen tasosta...

Italian junaliikenne on ihan perseestä. Ei ilmastointia, helvetin ahdasta ja n. 20 minuuttia aikataulusta jäljessä. Lystistä maksoin 11 ekua. VR tuntuu taas asialliselta.